Skip to content
Menu
ELÄMÄN ENNUSTUS – TARKKA ENNUSTUS
ELÄMÄN ENNUSTUS – TARKKA ENNUSTUS

Aprillipäivä ( Latinan Aprills)

Posted on April 1, 2022

Huhtikuun ensimmäiseen päivään kepposten teko alkoi ajoittua 1500 luvun jälkipuoliskolla, kun Ranskan kuningas XI päätti että koko valtakunnassa vuosi alkaa tammikuun alussa eikä esimerkiksi maalis-huhtikuun vaihteessa. Osa ihmisistä ei kuitenkaan, syystä tai toisesta, siirtynyt uuteen järjestykseen, vaan jatkoi vuoden vaihtumisen juhlimista vanhaan tapaan huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Näitä alettiin kutsumaan HUHTIKUUN HÖLMÖIKSI. Esim. Ranskassa klassinen pila oli, ja on edelleen, läiskästä paperinen kala kanssa ihmisen selkään, ja tiettävästi tämä tapa on myös Italiassa.

Minun nuoruudessa lätkästiin paperinpala selkään missä luki jotain hassua esimerkiksi potkaise minua.

Olen käynyt kouluni pienessä saaristolais-koulussa jossa oli vain 3 opettajaa, johtaja opettaja ja hänen rouvansa, ja alaluokkia opetti rva. Raunio ja opettajat myös asuivat näissä kouluissa. En tiedä mistä moinen ajatus tuli kun menin koputtamaan johtaja opettajan ovea ja niiasin ja sanoin rouvalle, rva Raunio pyysi kahville, saman tempun tein rva Rauniolle ja sanoin rva Orell pyysi kahville. Siihen aikaan ei välitunnin pituudella ollut väliä ja opettajat joskus joivat kahvia….Mutta mitä sitten tapahtui? Rva Raunio ehti ensin Orellin ovelle, kumpikin olivat vähän hömistyneitä ja keskustelussa selvisi minun olleen asialla… Välitunti vähän venyi kun rouvat keittivät kahvit ja sen nautittuaan tunti jatkui. No ei minua siitä sitten toruttu, vaan opettajat ymmärsivät, tämän hauskan pilan.

Mutta kun soitatte minulle se ei ole aprillia joten täällä odottelen soittoanne, lämpimin ehkä hieman nostalgisin muistoin, teidän Tuula.

Enkeliviesti.fi

Olen Tuula Huhtala, Tarot-Tulkitsija ja saan enkeleiltä viestejä. Olen tehnyt tätä lähes 30 vuotta. Työskennellyt paljon sekä mediassa ja eri tapahtumissa. Blogini sisältää elämäntarinoita, työskentelyä Tarotien sekä enkelien kanssa.

SOITA 0700-80000
Valitse:
Enkeliviesti.fi
Ennustaja24.fi

Viimeisimmät Artikkelit

  • Elämän valintoja.
  • Itsekkyyttäkö?
  • Vappu & Valborg
  • Arkkienkeli MIKAEL
  • Oma tupa, oma lupa.

Kategoriat

  • Blog

Arkisto

  • May 2022
  • April 2022
  • March 2022
  • February 2022
  • January 2022
©2025 ELÄMÄN ENNUSTUS – TARKKA ENNUSTUS | Powered by SuperbThemes!