Yleisesti puhutaan ennustajista vaikka minä käytän aina nimeä tulkitsija, mitä eroa on tukitsijalla ja ennustajalla? Minä käytän taroteja elämän-suunnan ja ongelmien ratkontaan, kun ennustaja useimmiten laittaa kortit pöydälle ja alkaa kertomaan tulevia tapahtumia, heitä olen usein tavannut messuilla ja eri tapahtumissa.
Nyt kysynkin teiltä haluatteko tietää tulevaisuutenne etukäteen vai haluatteko muodostaa siitä oman-näköisen, mutta suunta on hukassa, työ, opiskelu, henkisenpolun etsintä, mikä neuvoksi jos parisuhde näyttää hiipumisen merkkejä….Lähdetäänkö kävelemään eri polkuja vai voisiko liittoa lähteä jotenkin korjaamaan. Usein meillä naisilla keski ikään lähestyttäessä, alkaa moni asia risomaan, aikustuvat lapset lentävät kotoaan, miehen naamakin ärsyttää, ja työ on muuttunut tylsäksi, jne. Mikä silloin neuvoksi? No taroteilta voi kysyä neuvoa ja kas kummaa usein saan vastauksen tätä olen itsekkin miettinyt. Nyt pitää alkaa kohentamaan tilannetta kuin takkapuita jotka ovat hiipumassa, nostetaan kekäleitä ja lisätään puita niin taas tuli roihuaa, näin me myös hoidamme pari ja perhesuhteita, ne eivät vaan yksinkertaisesti toimi omalla painollaan, voidaan myöskin kurkistella mitä työ maailmalla olisi tarjottavanaan?
Taroteilla on hyvä tehdä joka asiasta ns. oma pöytä, rakkaus, ura, henkinenpolku tms. Halutessaan voidaan loppuun tehdä ns. yhteenveto asioista joita olemme tulkinnan aikana käyneet läpi. Meillä kaikilla on kuitenkin oma tapamme toimia mutta tämä on minun. Jos sinua nyt askarruttaa asia miten voit selvitä jostakin ikävästä asiasta niin soita, katsotaan taroteilla miten vältät tulevia kuoppia ja risukoita.
Lämmöllä teille Tuula.